Kiitos kuluneesta vuodesta

Kulunut vuosi on ollut Feonille kehityksen vuosi. Verkkokauppa avattiin vuoden alussa ja on ollut hienoa huomata kuinka positiivisesti asiakkaamme ovat ottaneet sen omakseen. Kiitos asiakkaillemme positiivisesta ja rakentavasta palautteesta, jota olemme saaneet verkkokaupan toimivuudesta ja kehityksestä. Olemme lisänneet vuoden aikana verkkokauppaan paljon uusia tuotteita ja voimme tarjota asiakkaillemme todella kattavan tuotevalikoiman yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Ammattitaitoinen myynti- ja asiakaspalveluhenkilöstömme opastaa ja kertoo mielellään, kuinka verkkokauppaa voi hyödyntää vielä laajemmin.

Ensi vuoden alussa tulemme avaamaan verkkokaupan rinnalle uuden digitaalisen asiakasportaalin, jonka kautta asiakkaamme pystyvät seuraamaan omien tilausten etenemistä ja toimitusaikoja sekä lataamaan materiaalitodistukset toimituskohtaisesti. Uskomme, että tämä tuo asiakkaillemme paljon positiivisia hyötyjä omaan toimintaan ja pystymme samalla parantamaan asiakaspalveluamme.

Tämä vuosi oli myös kasvun vuosi kaikilla liiketoiminnan rintamilla, niin rakentamisessa kuin konepajateollisuudessa. Viimeisten ennusteiden mukaan kasvun huippu olisi nyt saavutettu ja pientä epävarmuutta on ollut huomattavissa markkinoilla. Tällä hetkellä maailmantaloudessa on useita merkittäviä riskitekijöitä, jotka voivat pahimmassa tapauksessa vaikuttaa myös meidän kotimaan teräsliiketoimintaan. Näistä ehkä selkeimpänä on USA:n aloittama ”kauppasota” terästuotteiden ollessa tässä ihan eturintamassa. Tämän toiminnan pakottamana EU asetti kesällä väliaikaiset tuontikiintiöt useimmille terästuotteille, jotka tulevat rajoittamaan tiettyjen raaka-aineiden tuontia EU:n ulkopuolelta talven aikana. Nämä tuontikiintiöt tulevat suurella todennäköisyydellä jäämään voimaan toistaiseksi, mutta virallista ilmoitusta kiintiöistä ja laskentatavasta odotellaan kuumeisesti EU:n suunnalta.

Teräsmarkkinoilla uskotaan kuitenkin hyvään ensi vuoteen, eikä isompia muutoksia ole odotettavissa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Hintojen ja toimitusaikojen ennakoidaan pysyvän normaalilla tasolla, vaikka Brexit tuo toteutuessaan omia haasteita. Tulemme varmistamaan asiakkaillemme terästuotteiden saatavuuden sekä kilpailukykyisen hintatason näistäkin haasteista huolimatta.

Vaikka arjen haasteita riittää, jouluna on aika rauhoittua ja ladata akkuja. Haluan kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Jäämme yhdessä odottamaan vilkasta talvea ja kevättä!

Petri Kalliokoski

Toimitusjohtaja, Feon Oy